TERVETULOA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLISYYSPOLKUSIVUSTOLLE!
Nämä sivut on laadittu helpottamaan hoitotyön opiskelijoiden itsenäistä kansainvälisyysopintojen suunnittelua opintojen aikana.
Ensisijaisena tavoitteena on SAMKissa opiskelevien sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoiden kansainvälisyysosaamisen lisääntyminen. Sivut palvelevat myös monia muita tahoja kuten SAMKiin siirtoa suunnittelevia opiskelijoita, tuutoropettajia, kv-henkilökuntaa, sekä erilaisia sidosryhmiä tiedottamalla SAMKin tarjoamista kansainvälistymismahdollisuuksista hoitotyön koulutuksen aikana.
Perinteinen keino kansainvälisyysosaamisen lisäämiseen on ollut vaihto-opiskelu eli opintojen/harjoittelun suorittaminen ulkomailla. Nykyisin huomiota kiinnitetään yhä enemmän kotikansainvälistymiseen eli kotimaassa ja korkeakoulussa saatuun kansainväliseen kokemukseen.
On tärkeää huomata, että vaihto-opiskelu ja kotikansainvälistymisen keinot eivät ole toisiaan poissulkevia. Myös vaihtoon lähtevien opiskelijoiden on tärkeää hyödyntää kotikansainvälistymisen keinoja kansainvälisyysosaamisensa lisäämiseksi.
Itsenäisen suunnittelun pulmatilanteissa hoitotyön opiskelija voi kääntyä SAMKin terveys osaamisalueen kv-henkilöstön puoleen:
- Kv-yhdysopettaja Minna Markkanen, (minna.markkanen@samk.fi)
- KV-asioiden sihteeri Riitta Rissanen, (riitta.rissanen@samk.fi)
- KV-asioiden koordinaattori Viveka Höijer-Brear, (viveka.hoijer-brear@samk.fi)